 |
Maailman ensimmäinen tuplapukki
olut!
Kuparinen, vahva tyypillisellä maltaisuudellaan.
Pohjahiiva- menetelmällä valmistettu ja Salvator
saa hienoimman humalan ja tummaa mallasta. |
 |
Panimon taustaa:
Paulaner Brauerei on yksi Saksan suurimmista vehnäoluiden
valmistajista, jonka historia juontaa jo 1600-luvulle. Nimi
tulee munkkiluostari San Francesco di Paolan mukaan, joka
sijaitsi Münchenissä. Tällöin munkit valmistivat
olutta vain heidän omaan käyttöönsä.
Heillä oli lupa myydä bock-tyylistään
olutta ainoastaan lomasesonkeina jolloin siitä muodostui
paikallinen kuuluisuus. Vuonna 1799 luostarin panimomestari
jatkoi tämän kuuluisan oluen valmistusta maallisessa
panimossa ja olut oli saanut nimekseen Salvator. Nimi tulee
latinasta sanasta "Saviour" eli pelastaja. Salvator
onkin maailman ensimmäinen tuplapukki- olut ja Paulanerin
panimon alku! He valmistavat myös kausioluena virallista
Oktoberfest- olutta, jota saamme myös nauttia täällä
Suomessa aina syyskuun alusta lokakuun loppuun.
Tänään
Paulaner on kansainvälinen yhtiö, jolla on vientiä ympäri
maailman. |