Uutiset / News

Lataa pdf-tiedosto

Olut on maailman vanhin alkoholipitoinen juoma. Suomessa valmistetaan edelleen joillain alueilla oluen esiastetta, sahtia. Sahdista on tultu pitkä matka nykypäivän olutmaailmaan.

Olut jaotellaan ensisijaisesti pohja- ja pintahiivaoluisiin sekä vapaakäyneisiin oluisiin. Kaikki muut oluttyypit ovat näiden alalajeja. Humalan ja maltaiden yhdistelmillä saadaan aikaan kaikki  tuhannet erilaiset oluet. Saksalaisen Reinheitsgebotenin mukaan oluen valmistuksessa tulisi käyttää ainoastaan ohramaltaita, vettä, hiivaa ja humalaa, mutta muitakin aineksia toki käytetään. Marjoilla ja hedelmillä maustetaan Lambic-oluet ja  osassa oluita käytetään myös mausteita erilaisten makuvivahteiden aikaansaamiseksi. Esim. vehnäoluet maustetaan usein mm. pomeranssilla ja korianterilla.  

Toisin kuin yleisesti luullaan, olut sopii oivallisesti myös ns. gourmetruokien kanssa nautittavaksi.  Laajan makuskaalansa ansioista olut sopii paremmin tiettyjen ruokien kanssa kuin viini. Varsinkin savuiset, etikkaiset ja voimakkaasti maustetut ruoat pääsevät oikean oluen kanssa oikeuksiinsa.  Oikein valittu olut vahvistaa, tasoittaa tai nollaa ruokien makuvivahteita.

Olut sopii hienosti myös ruoanvalmistukseen. Oluissa on paljon aromeja ja makuja, jotka muistuttavat yleisin käytettyjä mausteita. Olutta voi käyttää vaikkapa ihan itsessään lihan marinointiin tai kastikepohjana. 

Olut on monipuolinen ja mielenkiintoinen juoma kaikenlaisessa käytössä. Makuja on monia, mutta monia on oluitakin!

OLUEN PÄÄTYYPIT

Lager

Maailman yleisin oluttyyppi, vaalea lager, on raikkaana ja puhtaanmakuisena kevyt ja helposti juotava olut. Peruslager sopii mainiosti vaalean kalan seuraksi, maltaisempi lager ja rasvaisempi kala ovat oivalliset yhdessä ja vahvempi lager toimii hyvin voimakkaampien makujen kanssa.  Yleisesti suositellaan kevyttä olutta myös mausteisten ruokien kanssa, mutta tulisuutta taittaa erinomaisesti myös ale-tyyppinen olut.

Diamond Beerin valikoimissa mm. saksalainen Warsteiner, hollantilainen Grolsch, intialainen Kingfisher ja tsekkiläiset Budejovicke 1795  ja Litovel Classic.


Katso tuontituotteet

Tumma Lager

Tummista lagereista tunnetuimpia ovat tsekkiläiset tummat lagerit. Tummissa lagereissa on yleensä pienempi alkoholipitoisuus ja ne ovat maultaan yllättävänkin makeita, joskus jopa siirappisia. Makea, tumma lager sopii hyvin grillattujen kasvisten ja läpikypsennetyn lihan kanssa nautittavaksi.  Itävaltalais-tyyppinen tumma lager taas karamellisuutensa ja hyvän humaloinnin ansiosta on oivallinen kumppani mm. tomaattiruoille. Saksalainen kuivempi ja paahtuneempi schwartzbier sopii hyvin vaikkapa kuivatun lihan kanssa.  

Diamond Beerin valikoimissa mm. tsekkiläiset Budejovicke 1795 dark, Litovel dark ja saksalainen Mönchshof Schwarzbier.


Katso tuontituotteet

Pilsneri

Suomessa tituleerataan yleisesti ykkösolutta pilsneriksi, vaikka oikea pilsneri on hyvin kaukana tästä. Pilsnereitä valmistetaan pääasiallisesti Tshekissä ja Saksassa, molempia omalla tyylillään. Pilsner-tyyliset oluet ovat vahvasti humaloituja ja katkeroisia. Tshekkipilseissä korostuu myös maltaisuus ja hiiva, kun taas saksalaispilsit ovat kevyempiä ja kuivempia humalan ja katkeron aromeilla. Tshekkipilsit sopivat erinomaisesti esim. grillatun kalan seurana, kun taas saksalaispils korostaa sienten aromeja. 

Diamond Beerin valikoimissa mm. saksalaiset Paulaner Pils ja Kulmbacher Pils.


Katso tuontituotteet

Vehnäolut

Raikkaat vehnäoluet ovat parhaimmillaan kesäjuomina. Vaalea vehnäolut on maultaan yleensä raikas ja hedelmäinen, tummat vehnäoluet taas ovat täynnänsä tummaa, voimakasta makua ja aromeja, mutta eivät ole niin raskaita kuin muut tummat oluet. Vehnäolut on yleensä suodattamatonta, mutta suodatettujakin tyyppejä valmistetaan. Suodattamattomassa vehnäoluessa on hiiva mukana, Saksassa sitä kutsutaankin nimellä Hefe-Weisse (Hefe = hiiva mukana). Baijerilainen mallastetusta vehnästä valmistettu vehnäolut on hyvä seuralainen salaateille. Vahvempi bock-tyylinen vehnä taas on oivallinen lisä savukaloille. Belgialainen witbier  sopii hyvin äyriäisille, erityisesti sinisimpukoille.  

Diamond Beerin valikoimissa mm. suodattamattomat saksalaiset Paulaner Hefe-Weisse ja WeizenDunkel, Kapuziner Leicht, Kapuziner Schwarz ja belgialainen hollantilaistyyppinen White Diamond sekä suodatettu saksalainen Kapuziner Kristall.


Katso tuontituotteet

Bitter ja Ale

Bitterit ja alet ovat Englannissa hyvin suosittuja. Useimmissa englantilaisissa pubeissa asiakkaalta kysytäänkin usein vain bitter or lager? Bittereitä ja aleja on useita eri tyyppejä, ja väri vaihtelee vaalean kuparisesta syvään punaruskeaan. Ominaista kaikille bitter aleille on kuitenkin katkeruus ja tuoksuva aromihumalointi. Pale ale ja katkeroisempi Indian Pale Ale ovat hyvä seuralainen sisältä punaiselle pihville, kun taas maltaisemmat bitterit ja paahtuneempi brown ale sopivat läpikysyneelle lihalle. Vahva Barley Wine sopii erinomaisesti juustojen keralle ja jälkiruokaolueksi.

Diamond Beerin valikoimissa mm. englantilaiset Bishop's Finger,  OKell's IPA, Ridgeway Ivanhoe, Spitfire, skottilainen Bitter & Twisted, hollantilainen Dutch Brown Ale ja  amerikkalaiset Sierra Nevada  Pale Ale ja Bigfoot.


Katso tuontituotteet

Belgialainen Ale ja Luostariolut

Belgiassa valmistetaan monenlaisia aleja, joita kaikkia yhdistää hiivan käymisaromi ja raikas humalointi.  Pääasialliset belgiale-tyypit ovat Blonde, Brune, Dubbel ja Tripel.  Blonde on miedohko ja raikkaasti humaloitu, Brune on tästä paahtuneempi ja tummempi versio. Dubbel on useimmiten n. 7% vahvuinen ja vahvasti suklaisen makuinen, loistava jälkiruokajuoma. Tripel on Blondea huomattavasti voimakkaampi ja sopii erinomaisesti chiliruokien seuraksi.  Dubbel, Tripel ja Quadrupel oluen nimessä tarkoittavat maltaan määrää oluessa. Dubbelissa on tuplamäärä mallasta, Tripelissä kolminkertainen ja Quadrupelissa nelinkertainen mallasmäärä.

Maailmassa on vain seitsemän trappistimunkkiluostaria, joilla on oikeus valmistaa trappist- eli luostari oluita. Kuusi näistä sijaitsee Belgiassa ja La Trappe ainoana Hollannissa. Trappist-oluiden etiketissä on kuusikulmainen sinetti, joka on todisteena siitä, että luostari voi näitä oluita valmistaa ja että ne ovat valmistustavaltaan ja filosofialtaan siihen oikeutettuja.

Belgialet ovat loistavia itsessään, sopivat yleisesti maustettujen ruokien seuraksi ja voimakkaammat versiot ovat erinomaisen hyviä juustojen kanssa nautittuna.

Diamond Beerin valikoimissa mm. La Trappen Blonde,  Dubbel, Tripel ja Quadrupel, Palm, La Guillotine ja Piraat.


Katso tuontituotteet

Mild, Porter ja Stout

Tumma olut vaihtelee kevyistä mildeista yönmustiin stoutteihin.  Mild on yleensä paahtuneen aromikasta ja mietoa, sopii parhaiten nautittavaksi itsessään. Porter lukeutuu imperial stouteihin, jotka ovat yleensä vahvan kahvimaisia. Porterit ovat oivallisia tummien ja voimakkaiden liharuokien kanssa, aromikkaat versiot sopivat myös juustoille.  Lähes mustat ja paahtuneet stoutit vaihtelevat kuivasta makeaan ja sopivat erittäin hyvin ostereiden ja savukalojen kanssa.

Diamond Beerin valikoimissa mm. englantilaiset  St. Peters Honey Porter, Meantime London Porter, Titanic Stout, St. Peters Cream Stout, Marstons Oyster Stout, tsekkiläinen Pernstejn Porter ja amerikkalaiset Sierra Nevada Porter ja Stout.


Katso tuontituotteet

Bock

Bock käytetään viileässä ja se on maultaan maltainen, humala jää katkeron alle. Vaaleissa maibockeissa korostuu mallas, kun tummemmat ja vahvemmat bockit maistuvat paahtuneilta. Bockit ovat yleensä pohjahiivaoluita, mutta Hollannissa Bockit valmistetaan pintahiivamenetelmällä. Bockit sopivat tummien liharuokien seuralaiseksi.  Vahvemmat dobbelbockit maistuvat hyvin voimakkaiden vihannesten ja mm. valkosipulisen lampaan kanssa.  Bock-oluet sopivat myös sellaisenaan talvisiksi lämmittäjiksi.

Diamond Beerin valikoimissa mm. saksalainen maailman ensimmäinen 'tuplapukki' Paulaner Salvator, punertava Mönchshof Bockbier ja puolalainen vaalea Wojak Super Mocne.


Katso tuontituotteet

Lambic

Lambiceja Belgiassa on valmistettu yhtä kauan kuin sahtia Suomessa. Lambicit valmistetaan vapaalla käymisellä ja niille onkin ominaista kirpeä happamuus, joka syntyy mm. maitohaposta ja muiden luontaisten bakteerien aromeista. Lambicit on useimmiten maustettu marjoilla ja hedelmillä, suosituimpana varmastikin kirsikkaolut. Puhdasta lambicia nimitetään Gueuzeksi, joka valmistetaan sekoittamalla eri-ikäisiä lambiceja. Maustetut lambic-oluet ovat parhaimmillaan jälkiruokana tai juustopöydässä.

Diamond Beerin valikoimissa mm. belgialaiset Frank Boonin Framboise, Kriek ja OudeGueze ja Brusselsin Framboise ja Kriek.


Katso tuontituotteet

Erikoisuudet

Yllämainittujen oluttyyppien lisäksi maailmasta löytyy kymmeniä muita oluttyyppejä. Ohra- ja vehnämaltaiden lisäksi oluen valmistuksessa voidaan käyttää maissia, hirssiä tai vaikkapa riisiä, maltaita voidaan savustaa ja mausteita sekä panotapoja on lukemattomia.

Diamond Beerin valikoimissa erikoisuuksia mm. Meantimen Chocolate ja Coffee, Ruisolut, Gingers Beer, Cinnamon Beer, reilun kaupan banaaniolut Mongozo ja monia muita!


Katso tuontituotteet

Lataa pdf-tiedosto   Sivun alkuun   Sulje ikkuna